Scholl on hyvinvoivan jalan paras ystävä. Jalkojensa terveyttä ja hyvinvointia ajatteleva valitseekin kengikseen Schollit, koska ne vain ovat parasta, mitä jaloilleen voi tarjota. Eniten Schollin tuotteista rakastetaan tietysti sen sandaaleita. Varvassandaalit ovat kesäjalkineista korvaamattomimmat ja sopivat hyvin asuun kuin asuun. Terveyssandaalit taas ovat työkenkinä lyömättömät.
Schollin yrityksen perusti jalkoihin erikoistunut tohtori William Mathias Scholl vuonna 1904. Tohtori ymmärsi, mikä merkitys jalkojen terveydellä on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja kehitti kenkien ergonomian äärimmilleen. Siitä lähtien Scholl on levittänyt jalkojen ilosanomaa ympäri maailmaa. Nykyään jalkojen terveyden asiantuntijana tunnetun Schollin kenkiä myydään jo 70 maassa. Schollin tuotteita kehitetään samalla innolla ja päättäväisyydellä kuin yrityksen alkuaikoina, nyt kuitenkin jo yli 100 vuoden asiantuntemuksella. Schollin mottona toimii edelleen tohtori Schollin lausuma: “Jalat luovat perustan muulle vartalolle.”
Tohtori Scholl keksi jo opiskeluaikanaan uraauurtavan Foot-Eazer -keksintönsä, joka auttoi korjaamaan jalkaholvin heikkouksia. Sittemmin Scholl on kehittänyt lukuisia muita innovatiivisia keksintöjä kengän mukavuuden ja ergonomisuuden parantamiseksi. Vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että Scholl-puusandaalit lisäsivät jalkalihasten käyttöä 30 % urheilukenkiin verrattuna. Schollin kengät ovat siis paitsi mukavat, niin samalla kiinteyttävät sääriä ja saavat jalkojen lihakset toimimaan kuten pitääkin. Exercise pohjat tehdään pyökkipuusta, joten kengät ovat myös ekologinen valinta.
Paitsi työntekoa, niin Scholl helpottaa jopa juhlimista. Merkki tarjoaa Party Feet -tyynyjä, jotka voi sujauttaa korkokenkiin helpottamaan kipua yön pikkutunneilla. Schollit ovat luonnollisesti hyvin suosittuja myös vapaa-ajan kenkinä. Scholl helpottaa rasitusta jalassa nilkasta aina lonkkaan asti. Näin se vähentää rasitusvammojen ja onnettomuuksien riskiä. Scholl myös ohjaa jalkaa astumaan oikein, jotta säästytään vääränlaiselta askellukselta.
Vuonna 2006 Scholl aloitti aluevaltauksen muodin saralla, kun se merkki aloitti yhteistyön suunnittelija Diego Dolcinin kanssa. Viime aikoina terveyssandaalit ovatkin löytäneet tiensä fashionistojen jalkoihin. Tällä hetkellä terveyssandaaleita kadulla uskaltavat käyttää vasta kaikista trendikkäimmät, mutta todennäköisesti huippumukava trendi leviää pian muidenkin trenditietoisten tietoisuuteen. Huipputrendikkäät terveyssandaalit saa itselleen tilaamalla ne netin kenkäkaupoista, esimerkiksi Zalandolta, Brandokselta tai Stylepitiltä. Terveyssandaalien lisäksi Schollin kenkäkauppojen valikoimista löytyy varvassandaaleja, vapaa-ajankenkiä, juhlakenkiä, nilkkureita ja urheilukenkiä. Pelastavatko Schollit sinunkin työpäiväsi? Kerro kokemuksesi huippuergonomisesta kenkämerkistä.
Kokemuksia? Lisää kommentti