Filippa K

Filippa K on itsevarmaa, modernia kaupunkilaista varten. Ruotsalainen vaateyritys kiteyttää modernin skandinaavisen muotoilun elementit parhaimmillaan: keveyden, selkeät linjat ja ajattoman minimalismin.

Skandinaavinen vaatesuunnittelu sai keulakuvansa vuonna 1993, kun Filippa Knutsson ja Patrik Kihlborg perustivat yrityksen tärkeiden arvojensa ympärille. Tarkoituksena oli suunnitella ja tuottaa vaatteita, jotka kestäisivät ajan hammasta sekä muotoilultaan että kestävyydeltään. Vaatteiden tuli myös vastata ajan haasteisiin, eli sopia moderniin elämäntyyliin. Niiden tuli olla laadukkaita ja helposti yhdisteltävissä. Näiden arvojen pohjalta syntyi vahva merkki, jonka brändi on tunnettu, ja joka liitetään vahvasti selkeään muotoiluun ja hyvään laatuun. Filippa K on parissakymmenessä vuodessa kasvanut pikkuisesta kotiyrityksestä yritykseksi, joka on edustettuna yli 600 liikkeessä ympäri maailmaa.

Filippa K keskittyy tekemään käyttäjälleen täydellisesti sopivia leikkauksia sekä ajankohtaisia värejä ja muotoja. Vaatteiden ja kenkien antama vaikutelma on hienostunut, kevyt, raikas ja elegantti. Itseään arvostavat ihmiset pukeutuvatkin mielellään Filippa K:n vaatteisiin ja kenkiin. Filippa K taistelee uusien, kestävien arvojen puolesta kertakäyttökulttuuria vastaan. Siksi yritys ottaa vastuuta myös ympäristöstä pyrkimällä jatkuvasti vähentämään ympäristövaikutuksia sekä tarjoamalla laadukasta, ajatonta muotoilua. Filippa K haluaa myös perustaa pitkäaikaisia, rehellisiä ja avoimia suhteita yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Laadukkaita Filippa K:n kenkiä saa nyt tilattua helposti netin kenkäkaupoista. Filippa K:n mallistoja löytyy esimerkiksi Nellyltä, Stockmannilta, Zalandolta ja Brandokselta. Näistä löydät monipuoliset valikoimat erilaisia kenkiä koko perheelle. Kaikkia niitä yhdistää hienostunut muotoilu, joka on mietitty jokaisessa kengässä viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Filippa K:n valikoimat kattavat korkokengät, tennarit, kangaskengät ja nilkkurit. Hemmotteletko sinä itseäsi tilaamalla Filippa K:n kenkiä? Kerro kokemuksesi luksuskengistä!

Filippa K lyhyesti

  • Ruotsalainen vaate- ja kenkäyritys edustaa skandinaavisen muotoilun puhtainta kärkeä.
  • Filippa K:n muotoilu ja tuotanto perustuu kolmelle tärkeimmälle arvolle, jotka ovat laatu, tyylikkyys ja yksinkertaisuus.
  • Korkealaatuinen ja muotoilultaan ajaton Filippa K -kenkä on myös vastuullinen ja kestävä valinta.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?


Siirry alkuun